Tuesday 10 April 2018

Fangirling

(ENGLISH BELOW!)

Sori, että on mennyt yli viikko siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut!!! Jotenkin aika on vaan kadonnut, johonkin. No mutta, täällä ollaan taas! Ja sitten asiaan.

Muistatteko kuinka lapsena rakastuttiin tulisesti pop-tähtiin, näyttelijöihin ja naapurin poikiin/tyttöihin? Mutta ikää tullessa lisää nämä rakastumiset muuttuvat fanitukseksi, eivätkä tunteet ole niin intohimoisia kuin ne kasvukipuilessa olivat. Ainakaan kaikilla. Se minkä ehkä ajateltiin olevan omituista aikuiselle ihmisille vielä parikin kymmentä vuotta sitten, on nykyään ihan ok. Puhun siis fanittamisesta, fandomeista, fangirlingistä. 



Toki fandomeja on ollut iät ja ajat myös aikuisten parissa (hello Trekkies!). Mutta itse sanoisin että globalisaation ja internetin myötä fandomit ovat tulleet näkyvämmiksi, lisääntyneet ja monimuotoistuneet. Jos haluaa voi omien fandomiensa kanssa verkostoitua ja muodostaa omia yhteisöjä eri puolilla ja eri puolilta maailmaa. Ja tunnettuja tapahtumia löytyy myös, joista itselleni ainakin tunnetuin on San Diego Comic-Con. Tämä on yksi tapahtuma jonka haluaisin itse kokea jonain päivänä. 

No mutta tässä olen nyt lässyttänyt ehkä itsestäänselvyyksiä, kun tarkoitus on kysyä: mikä on sinun fandomisi? Mitä fanitat, mistä tykkäät? Mistä tykkäät niin paljon että haluat huutaen kuuluttaa sen maailmalle? Mistä tykkäät, mutta et millään kehtaisi myöntää sitä tai sanoa sitä ääneen? Jaa tarinasi alla, niin minäpä kerron omistani! 



Olen jo aiemmin luetellut lempibändini, joten jätän musiikin vähemmälle tässä postauksessa. Mainittava kuitenkin on se että fangirlingin top-listalla ovat Manic Street Preachers, joka oli jopa aiheenani kandissani, sekä Depeche Mode ja Kent. Manicsit ja Kent löytyvät jo tatuoituna ihostani, Depeche Mode puuttuu. Enkä siis tarkoita, että bändien nimet ovat tatuoituna vaan osia sanoituksista. 



Itse tykkään fanittaa keskenäni, tai hehkuttaa fanituksen kohteitani ystävieni tai työkavereiden kanssa, joten omalla kohdalla ajattelen olevani lähinnä fangirl, joka nimellisesti kuuluu fandomeihin. En myöskään kerää oikeastaan mitään fanijuttuja, vaikka toisaalta haluaisin figuureja ja joitain muita tavaroita. 

Ajankohtaisin fanitukseni kohde on the Walking Dead. Toisten mielestä en tietenkään ole oikeanlainen fani, koska en lue sarjakuvaa vaan seuraan vain ohjelmaa. Ja intohimolla seuraankin, parjatun kakkoskauden olen varmaan katsonut 10 kertaa. Olen yllättäen (lol) suuri Daryl Dixon -fani, selviytyjäskillejä lukuun ottamatta jokin meidän persoonissamme matchaa, ja eihän Norman Reedus ruma ole 😍. Daryl Dixon -figuuri minulla on ja kaulakoru ja puhelimen kuoret. Ja TWD-paitoja. Motto on ikuisesti ”if Daryl dies, we riot”. 



Olen myös suuri Sylvia Plath-fani. Haluaisin tatuoida koko ihoni täyteen hänen sanojaan ja tapetoida seinäni niillä samoilla sanoilla. Tatuointi on oikeastaan jo suunniteltu 😄. Pystyn samaistumaan Plathin pahaan oloon sekä siihen, että hän vaikutti haluavan maailmalta kaiken mahdollisen, mutta ymmärsi oman rajallisuutensa. Plathia suunnittelen proseminaarityökseni. Työpöytäni hyllyssä pidän Plathin tuotannon, hetkiin  jolloin tarvitsen inspiraatiota tai voimaa. Hänen ainoan romaaninsa, Lasikellon alla, olen lukenut monen monta kertaa. 



Viimeisenä mainitsen Harry Potterin. En voi oikein sanoa, että olisin fangirl, mutta jossain siellä rajamailla kuljen. Vastustelun hyvin pitkään Pottereiden lukemista ja katsomista, koska ”en jaksa mitään typeriä lastenjuttuja”. 5. kirjan kohdalla kuitenkin tein myönnytyksen ja lupasin silloisille työkavereille, että luen ensimmäisen kirjan. Puoliväliin päästyäni kävin ostamassa loput kirjoista. Kirjat olen lukenut kaiketi 3 kertaa läpi, elokuvat olen katsonut vielä useammin. eBaysta olen hankkinut muutamia Potter-koruja, mutta siihen fanituotteiden keräily on jäänyt. Mutta tietenkin olen Buzzfeedin avulla testannut mihin taloon kuuluisin, mihin mashup-taloon kuuluisin jne... Ja yksi asia mitä en voi sietää, on kuulla Potterin suomennokset, vaikka on ehdottomasti annettava propsit suomentajalle sanojen keksimisestä! Itse olen lukenut kirjat vain ja ainoastaan englanniksi ja niin aion asian olla. 



Fanituksen kunniaksi pidetään tässä välissä pieni giveaway! Minulla on lahjoitettavana hopeoitu (ei siis hopeaa) deathly hallows symboli -kaulakoru. Osallistu giveawayhin instagramissa tai Facebookissa tykkäämällä postauksesta, tägäämällä kaveri ja kertomalla mikä on tai mikä on ollut suurin fanituksen kohteesi!!??!









Sorry, that it's taken me over a week since the last time I've written!!! Time has disappeared somehow, somewhere. But well, here we are again! And let's get straight to the point. 

Remember when you were a child, tween (even as a teen) etc.. you passionately loved popstars, actors and the neighbours boy/girl. Once we grew up more these feelings of love toned down and turned into admiration, being a fan, and the feelings weren't as passionate as they were before. At least for most. What was thought to be weird for an adult even as little as 20 years ago, is ok now. And what I'm talking about is being a fan, fandoms and fangirling.



Of course fandoms have existed for a long time even with adults (hello Trekkies!). But I would say that through globalisation and internet fandoms have become more and more visible, multiplied and taken on new forms. You can network with your fandom. You can form your own fandom communities all over the world and have anyone from all over the world to participate. There are also famous events for certain kind of fandoms one of which is Sand Diego Comic-Con, an event I'd like to experience one day myself. 

Oh well, I think I've blabbed on about what are probably self-evident, when the point is to ask : what is your fandom? What do you like, what makes you consider yourself a fan of something? What do you like so much, you'd like to scream it from the rooftops? What do you like, but are ashamed to admit it? Share your story below, and I'll share mine here! 



I've already listed my favourite bands, so music won't be a part of this post. I will say, however, that on the top of my fangirling-list are Manic Street Preachers, whose lyrics I used in my BA thesis and Depeche Mode and Kent. Manics and Kent are both tattooed on my skin, meaning a part of their lyrics not the name of the band. Depeche Mode Is still missing.



I like to do my fanigirling all by my lonesome and just sing praises or pour my overflowing heart out to my friends and co-workers. I consider myself more of a fangirl who namely is a part of fandoms. I don't really collect fan paraphernalia, although I'd like some figurines and other stuff.

The most timely of my fangirling is The Walking Dead. Others think I'm a wrong kind of fan, since I'm not into the comic books, just the tv-show. And I follow it with a passion, I've watched the 'hated' 2nd season probably at least 10 times. Surprise surprise (lol) I'm a huge Daryl Dixon-fan, I identified with his persona on some level, except the awesome survival skills and hey, Norman Reedus is nice to look at😍! I do own a Daryl Dixon figurine, necklace and a phone cover. And quite a few TWD shirts.. And my motto is forever: "If Daryl dies, we riot!".



I'm also a huge Sylvia Plath fan. I'd love to tattoo my whole body with just her words and hand wallpaper all over my apartment with those words. The tattoo has been basically designed already 😃. I can identify with her gloomy mood and to the fact that she seemed to want everything from the world, but understood the limits which the world has given us. I plan to use Plath in the paper for my minor. On my office desk I have all the Plath books I own, for the moments I need encouragement, inspiration and strength. Her only novel, the Bell Jar, I've read multiple times. 



Lastly I'd like to mention Harry Potter. I wouldn't call myself a fangirl, but I linger somewhere on the border. I resisted reading or watching Harry Potter for a long time, because "I can't be bothered with some lame kid stuff". Around the 5th book I finally gave in, I promised my then co-workers that I'd try to read the books, so I bought the first book. And in the middle of the third book I went and bought the rest of them. I think I've read the books 3 times altogether. The films I've watched more than thrice. I've bought some necklaces from eBay, but that's it for the Harry Potter fan stuff. But of course I've used buzzfeed to find out what house I'd belong in, or which mashup house I'd belong in. Great fun!



To celebrate the wonderful fandoms we all can be a part of, I'm going to do a little giveaway. I have one silver-plated deathly hallows symbol necklace to giveaway. Take part on instagram or Facebook by liking the post, tagging a friend and by commenting what is your most meaningful fandom!





3 comments:

  1. Olin 13 v. seiskaluokkalainen ja hissan tunnilla tutustuin muinaiseen egyptiin. Aihe käsiteltiin hyvin nopeasti, pintaraapaistuna, kuten kaikki historian opetuksessa yläasteella. 😭 Nyt monen monta vuotta myöhemmin, kaapit tursuaa egyptologiaa käsittelevää kirjallisuutta, on dokkaria ja ties mitä. Aihetta on kahlattu avoimessa yliopistossa kesäkursseilla (erinomainen tapa rentoutua kesällä 😁), kesäyliopiston opintomatkoilla jne. Suurin suruni on etten osaa ranskaa ja saksankielentaitonikin on luokattoman huono.😟 kirjallisuutta olisi näillä kielillä vaikka millä mitalla. Tatskoja aiheesta? Juu löytyy. Voisin jauhaa tästä monta päivää, mutta eipä nyt enempää. Lisäksi: Potterit 💖 kun löysin ne se oli heti menoa. Ehkä vähän rajamailla julistanko tätä suureen ääneen katoilta vai olenko salaa fani. 😁
    Hei, ihana aihe! Innostuin huolella. Kiitti tästä 💖

    ReplyDelete
  2. Ja hei pakko nyt mainita vielä kirjat 💖 ja lukeminen ylipäänsä. Kun muutettiin maalle, totetui suurin toiveeni omasta kirjastosta. Ei tää valtaisia ole, mutta monet parhaimmista hetkistä on vietetty takkahuoneessa, omassa minikirjastossa.💖

    ReplyDelete
  3. Ihana aihe! Eri bändejä on tullut elämänvarrella fanitettua Kikka, Kirka, Spaissarit, Apulanta, Him, The 69 eyes on ollut sellasia lapsuuden/teini-iän fanaattisimpia juttuja �� tälleen ”isona” on toki noi aiemmat jutut sellasina nostalgisina fanitusmuistoina edelleen mukana elämässä mutta nykyään voisin sanoa olevani jonkin asteinen lady gaga ja depeche mode fangirl!! Fanaattisuus menee nykyään kausiluontoisesti kiihkeämmäksi ja välillä jää taka alalle.. ainiin ja sitten olen myös todellinen euroviisu fangirl!!! ����

    ReplyDelete