Haaveammatti / dreamjob

Aiemmassa postauksessa, jossa käsittelin sitä kuinka päädyin sairaanhoitajaksi ja siitä vielä uuden alan opiskelijaksi, ehkä mainitsin että kirjailija on ollut yksi haaveammattini.

In my earlier post about changing careers as an adult, I might have mentioned that being a writer has been a dream job of mine. 

Lapsena ja nuorena, ja jonkin verran nuorena aikuisena, kirjoittelin paljon erilaisia pikkunovelleja. Usein nämä liittyivät johonkin ihastukseen joko "oikeisiin" tai fanitus-ihastuksiin. Nuorena näiden aiheiden lisäksi, oli myös paljon synkkiä aiheita, mielialastani johtuen. En muista onko mitään kellarin perukoilla tallella vai onko kaikki tullut jo heitettyä roskiin,  toivottavasti ei.

Jossain vaiheessa kadotin mojoni kirjoittamisen suhteen. En osaa lainkaan sanoa, että miksi. Pää on ollut ideoita täynnä vuositolkulla, mutta jonkin yhteys aivojen ja sormien välillä puuttuu. Minulla on myös tapana asettaa itselleni liian suuria tavoitteita.  Kuukausia sitten latasin puhelimeeni "prompts"-sovelluksen, joka antaa aiheita joista kirjoittaa joku sadan sanan tarina, mutta en vielä(kään) ole saanut sitä(kään) aikaiseksi! Sovellus kuitenkin vaikuttaa oikein hyvältä idealta tällaiselle, jonka on jostain syystä vaikea saada ilmaistua itseään muuten kuin pään sisällä.

As a kid, tween, teen and somewhat as a young adult, I used to write little stories. They usually had something to do with crushes whether "real" or fingerling crushes. From teen onwards, the themes got a lot darker, because of my state of mind. I don't remember if I've kept any of my writings, I hope I have. 

At some point I lost my mojo. I have no idea why. My head has been full of ideas for years, but somehow there's a disconnect between my brain and my fingers. I also have a bad habit of immediately demanding a lot from myself. Months ago, I downloaded a "prompts"-app on my phone, which gives you sort of a plot line to write 100 words about. I still havenät used it, because procrastination is my friend. But it seems to be a good app for someone like me, someone who has a hard time expressing themselves except inside their head. 

Olen siis tehnyt viime aikoina asian suhteen jotain, tai ainakin yrittänyt. Prompts on hyvä tapa päästä jonkinlaiseen alkuun. Myös musiikin tahtiin kehittelen tarinoita, mutta ne ovat edelleen päässäni ja kappaleet ovat aina sidottuja johonkin 'kohtaukseen', suoraa tarinaa niistä ei saa. Olen lukenut hävettävän vähän kirjoja viime aikoina, mutta kun mietin minkä tyyppistä kirjaa pystyisin kirjoittamaan (otaksun), olisi se omaelämäkerrallinen. Tai ainakin hyvin paljon inspiraatiota tulisi omasta elämästä ja kokemuksistani. Kirja olisi ehkä tyyliltään jotain Hemingwayn, Plathin ja Wurtzlerin välillä. Toisaalta minulle sopisi myös se, että joku maksaisi minulle siitä, että luen kirjoja :D . Lukemattomuus on sidoksissa siihen, että tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ole tehnyt tarpeeksi kouluhommia, jotta "olisin ansainnut" lukea jotain muuta.

So I've done something about it lately, or at least I have tried. Prompts are a good way of getting some kind of start. Music also inspires me, some songs work as a soundtrack to scenes, but so far there's not a whole book I've "heard". I've read way too little lately, but when I think what kind of a book I'd be able to write (I assume), it would be semi-autobiographical. Or at least a lot inspiration would be drawn from my own life and experiences. The book would probably be some kind of a mixture of Hemingway, Plath and Wurtzler. On other hand, I'd be happy to just be paid for reading books :D  . The current not reading is connected to feeling guilty of not doing enough of schoolwork, I feel like I don't "deserve" to read something else. 

Onko kukaan fiktiokirjoittaja lukemassa postauksiani? Minkälaisia vinkkejä osaisit antaa minulle ja muille, joilla on jonkin sortin katkos? Miten kehittelette tarinoita ja hahmojanne? Entä mitä ovat lempikirjanne? Näihin kysymyksiin voi kuka tahansa vastata!

So any fiction writers out there reading my posts? What kind of tips would you give to me and others who are struggling? How do you make up stories and characters? And what are your favourite books? Anyone is welcome to answer these questions! 

Elämäni musiikki/Music of my life: Depeche Mode

(English below and the music videos too)

Depeche Mode. Heidät olen nähnyt livenä kaksi kertaa, ja se ei riitä. Käsien heilutus Never Let Me Down Againin tahtiin on jotain voittamatonta, vaikka kädet puutuvat tunnottomiksi.

Myös Depeche Mode, kuten Duran Duran, on liittynyt elämääni isona osana sekä lapsena, teininä että aikuisena. Lapsuudesta muistan parhaiten ja elävimmin Enjoy the Silencen musiikkivideo. Samaistuin jotenkin Dave Gahanin 'esittämään' kuningashahmoon, joka yksinään raahaa penkkiä jonnekkin kukkulan päälle. Olin kovin koulukiusattu ala-asteella, joten tämä erilainen ja 'kuulumaton' hahmo sai minut samaistumaan siihen erilaisuuteen ja välittyvään yksinäisyyteen.

Teininä (ja aikuisena) myös Depeche Mode liittyi voimakkaasti epätoivoisiin ihastuksiin ja masennuksen tuntemuksiin. 90-luvun alussa ilmestynyt "Songs of Faith and Devotion"-levy puhui suoraan sielulleni. Levy oli tarpeeksi melankolinen, mollisointuinen ja etenkin Walking in My Shoes toi lohtua teinimasennukseeni. Nykyään kyseinen levy toimii yhtenä soundtrackinä päässäni kun ajattelen zombie-kirjaa, jonka aion muka joskus kirjoittaa. Hah hah.

Aikuisena on siis Depeche Modesta sekä soundtrack Zombie Apocalypseen että loppuillan fiilistelyyn, koska mikään ei oikeastaan ole parempaa kuin fiilistellä Depeche Modea keskellä yötä. Niin moni kappale herättää niin suuria tunteita, että sydän meinaa pakahtua. Tätä kirjoittaessani kuvittelen kesäisen auringonnousun, jonka otan vastaan Depeche Modea kuunnellessa. Sitä aikaa jälleen odotellessa.

Depeche Mode. I've have seen them live twice, it's not enough. The feeling of waving your arms until they're numb to Never Let Me Down Again is unbeatable.

Depeche Mode, as Duran Duran, has played a big factor in my life during my childhood, teens and an adult. From my childhood the one song/music video that tops everything is Enjoy the Silence. I identified with Dave Gahans lonely chair-dragging king, who seemed different and a loner. I was bullied all through elementary school (pretty much through all school), so this different character and the loneliness that it displays was very identifiable for me.

As a teen (and an adult) Depeche Mode as well was connected to unrequited love and feelings of depression. The album Songs of Faith and Devotion that came out in the early 90's spoke directly to my souls. The album is melancholic enough, in the manor key and especially Walking in My Shoes brought solace to my teen depression. Nowadays the album is a soundtrack to the imaginary zombie-book I intend to write. Ha ha! :D

As an adult Depeche Mode besides being my Zombie-soundtrack as well as "feeling the music" in the late hours of the night, pretty much nothing is as good as listening to Depeche Mode on high volume late at night/early in the morning. So many of their songs evokes strong feelings, so that it feels like my heart is bursting. While I'm writing this, I'm imaging a summer sunrise and welcoming it to Depeche Mode. Here I am,  waiting....


The first song. <3 p="">

From the Songs of Faith And Devotion.


One of the best <3 p="">

Elämäni musiikki/Music of my life: Duran Duran

(text in English below, as well as links to 3 songs)

Olen paljon peilannut elämääni musiikin kautta. Musiikkikappaleet puhuttelevat minua joko lyriikkojen  kautta tai sitten niin että jokin kappale liittyy johonkin tilanteeseen niin voimakkaasti, että se jättää muistijäljen.

Ensimmäinen lempibändini oli Duran Duran. Muistan taaperona kuulleeni ainakin Girls on Filmin joltain televisiokanavalta,  ja se oli rakkautta heti. Musiikkivideot olivat niin jänniä ja tapahtumarikkaita, että ne viehättivät yhdistettynä musiikkiin, Toki meni vuosia ennen kuin oikeasti tajusin musiikista yhtään mitään. Rakkaus Duran Duraniin on jatkunut tähän päivään, lähes koko elämäni siis. On aikoja, jolloin bändi on ollut taka-alalla, mutta teininä ja nuorena aikuisena bändillä oli hyvin suuri merkitys elämässäni. Duran Duran oli ensirakkauteni ja John Taylor oli ensi-ihastukseni, tämä edelleen miellyttää silmääni :D .

Kahdeksannella luokalla löysin paikallisesta divarista Duran Duranin kasetteja joita minulla ei ollut. Löysin useita fantastisia  kappaleita, joita en ollut aiemmin kuullut. Melko lailla koko kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa väritti punk ja Duran Duran. Muistan tuon aikaisen mustan muistikirjani, joka oli täynnä (vääärin) kuulemiani lyriikoita, se saattaa jopa olla vielä tallessa.

Muistoissani lapsen Duran Duran yhdistyy siis ensi-ihastumiseen ja jänniin musiikkivideoihin.
Teinin Duran Duran yhdistyy epätoivoisiin ihastumisiin ja masennuksen tuntemuksiin.
Aikuisen Duran Duran yhdistyy kauhistuttavaan itsenäistymiseen, mutta myös onnen hetkiin, kuten bändin näkemiseen livenä. Lukemattomia karaoke-esityksiä unohtamatta.

All my life, I've mirrored my life through music. Songs speak to me through lyrics or through the memory of listening to/hearing a certain song at a certain moment, that it has affected me so strongly that it leaves a trace in my memory.

My first favorite band was Duran Duran. I remember hearing at least Girls on Film on some tv-station and it was love at first listen. Music videos were exciting and full of action, that they added to the love combined with the music. Obviously it took years before I actually understood anything about music. My love for Duran Duran has lasted until this day, so basically all of my life. There are times when it has been on the back burner, but as a teen and a young adult the role of band was very significant in my life. Duran Duran was my first love and John Taylor was my first crush, he's still eye candy to me :D .

In eight grade I found a few Duran Duran cassettes, which I didn't have, at the local thrift shop. I found fantastic new songs I hadn't heard before. Pretty much the whole of eight and ninth grade I was into punk and Duran Duran. I remember I had a black notebook at the time and it was filled with the lyrics (most of which I had heard wrong).  I even might have it, still.

In my memories, Duran Duran of a child connects to first crushes and exciting music videos.
The teenagers Duran Duran connects to unrequited love and feelings of depression.
The Duran Duran of an adult connects to the terrifying reality of moving on ones own, but also to happy moments such as seeing the band live. And let's not forget the countless karaoke songs I've sung :D .



The first song/video I heard and saw (that I remember). This marked the beginning of a beautiful relationship.


The song that tortured my soul in my teens.


The song that will always remind me of seeing Duran Duran live

Kivat korvamadot / Good little earworms! (playlist)

Nämä biisit ovat mukavasti kiusoitelleet korvaa viimeisten kuukausien aikana.
These songs have been lingering in my ears (in a nice way) for the past few months.

01. Ghost Town – Adam Lambert
02. Lay Me Down – Avicii
03. Doupein – Bang for the Buck
04. Rakasta mut palasiks – Bang for the Buck
05. Dance You Off – Benjamin Ingrosso
06. Part of Me – Chris Cornell
07. Rock the Casbah – The Clash
08. Let's Dance – David Bowie
09. A Question of Lust – Depeche Mode
10. Black Celebration – Depeche Mode
11. One Caress – Depeche Mode
12. Halo – Depeche Mode
13. Experiment in Terror – Fantomas
14. The Omen – Fantomas
15. Every Single Day – Felix Sandman
16. Love Like Blood – Killing Joke
17. Beautiful Mess – Kristian Kostov
18. Wrecking Ball – Miley Cyrus
19. Hurricane – MS MR
20. Ei Nyt – Pete Parkkonen
21. Kohta Sataa – Pete Parkkonen
22. Antaudun – Reino Nordin
23. Ytimeen – Reino Nordin
24. Chandelier – Sia
25. Dancing with Tears in My Eyes – Ultravox
26. Save Me – Wiktoria

Channelling my inner Nancy

(English below)

Musiikki. Ah. Osaan käytännössä luetella kaikki lempibändini kronologisessa järjestyksessä parivuotiaasta saakka tähän päivään :D

– Duran Duran
– Terence Trent D'Arby
– Kylie Minogue
– New Kids on the Block
– Queen
– Extreme
– Nirvana
– Soundgarden
– Egotrippi
– Kent
– Manic Street Preachers

Lapsena mielipide vaihtui nopeasti, teini-iässä lempparit kestivät pidemmän aikaa eivätkä ne kärsineet siitä vaikka välillä kuunteli muutakin. Kun katson tuota listaa, niin kaikkea mainituista tulee silloin tällöin eri yhteyksissä kuunneltua. Mutta on muitakin bändejä, jotka ovat ylitse muiden, vaikka eivät tuolle listalle päässeet ykkössijalle, mutta ovat kulkeneet mukana lapsesta saakka: Depeche Mode ja Faith No More. Duran Duran on ollut suosiossani koko elämäni ja ehkä onnellisimmillani olen ollut keikalla, kun näin Duran Duranin Roskildessa. Näiden bändien lisäksi on läjä muita, joita pidän itselleni tärkeinä ja sitten on ne lukuisat biisit, jotka merkitsevät enemmän kuin elämä.

Musiikki on vaikuttanut siihen miten pukeudun, mistä olen kiinnostunut (esim. kirjallisuuden tai muun musiikin saralla), se on vaikuttanut asenteisiini ja persoonani on omalla tavallaan sen kaiken summa mitä olen imenyt musiikista ja sen kautta tulleista idoleistani, en missään nimessä tarkoita, että se olisi ainoa vaikutin, mutta merkitystä sillä kyllä on ollut paljon.

Kun mietin sisältöä musiiikkimaaliskuulle, mieleeni tulivat muun muassa "inspired by"-kuvat. En siis yritä näyttää keneltäkään tai täysin jäljitellä kuvaa, vaan luoda oma versioni eri kuvista, jotka liittyvät rakastamaani musiikkiin. Tämä ensimmäinen sessio tulee kuitenkin vähän "ulkopuolelta". Olen lukenut kirjan Nancy, todella monta kertaa, ja viimeisin kerta oli aikuisen silmin ja mielipiteeni kirjasta sekä Nancystä muuttui aikalailla. Esiteininä minulla kuitenkin oli punk-kausi, joten ajattelin laittaa tämän "inspired by"-sarjan Nancy Spungenilla, Sex Pistolsin Sid Viciousin tyttöystävällä. Nancylla oli vaikea elämä ja kummallakin traaginen loppu. Ehkä sen takia Sid & Nancy ovat monen mielestä mielenkiintoisia.

Ah, music! I can basically recite all my favourite bands in chronological order from when I was a toddler to this day. :D

– Duran Duran
– Terence Trent D'Arby
– Kylie Minogue
– New Kids on the Block
– Queen
– Extreme
– Nirvana
– Soundgarden
– Egotrippi
– Kent
– Manic Street Preachers

As a kid my opinion obviously changed quickly and multiple times, but when I was a teen the favourites stuck around longer and it wasn't a crime to listen to other music too.  When I look at the list above, I listen to all of them on occasion, some depending on the context. But there are also bands that are above everything else as well, but which didn't make the list, and those are Depeche Mode and Faith No More. Duran Duran I've loved all my life and the happiest I've been on a gig was when I saw Duran Duran at the Roskilde-festival. These bands and a armful of others I hold near and dear and then there are the countless of songs, that are larger than life itself.

Music has affected to how I dress, what I'm interested in (for example in literature or other music), it has affected my stances and my personality is pretty much a sum of what I've consumed from music and my idols. I don't mean it's the only thing that has affected my personality, but it has a big role in it.

When I was thinking about the contents for Music March, one thing that came to mind were "inspired by"-pictures. I'm not trying to look like anyone or fully imitate a picture, but to create my own versions of photos that have something to do with the music I love. The first photo session comes a little bit from the "outside". I've read the book Nancy (about Nancy Spungen or sth like that) multiple times, the last time was through "eyes of an adult" and my opinion about the book and Nancy changed drastically. Anyway, as a preteen I had a punk-phase, so I thought let's do a inspired by Nancy Spungen, the girlfriend of Sid Vicious of Sex Pistols. Nancy had a hard life and both of them had a tragic end. Maybe that's why a lot of people are fascinated by them.

Miksi olen vapaaehtoisesti lapseton?

Varoitus: on mahdollisuus että sinulla menee herne nenään.

Yleisenä perusoletuksena elämässä/maailmassa on se, että meidän tulisi lisääntyä. Ja niinhän ihmiset tekevätkin. Ihmisten määrä planeetallamme on lisääntynyt eksponentiaalisesti viimeisen 60 vuoden aikana. Vuonna 1960 planeetallamme oli 3 miljardia ihmisistä. www.worldmeters.info/world-population arvioi ihmisiä olevan nyt 7,6 miljardia ihmisistä. Se on järjetön lisäys 60 vuoden aikana. Kun vuonna 1960 ihmisiä oli 3 miljardia, vielä vuonna 1927 populaa oli 2 miljardia. Ja väestönkasvu vain kiihtyy ja kiihtyy eliniän odotteen myös kasvaessa. 

Sitten ihmetellään, kuinka kehtaa olla ihmisiä, jotka eivät vaivaannu lisääntymään! Ja homoseksuaalit jne... voi niitä menetettyjä lapsenlapsia! Vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä kutsutaan jatkuvasti itsekkäiksi ja myös vastuuntunnottomiksi. Me emme halua ottaa vastuuta, olemme hedonisteja, haluamme elää ikuista nuoruutta ja maksatuttaa tulevat eläkkeemme seuraavalla sukupolvella. Muun muassa tällaisiin ajatusmaailmoihin vapaaehtoisesti lapsettomat törmäävät. Varsinkin lapseton nainen on tabu, joka herättää raivoa, ainakin ylen artikkelin mukaan. Tämä antaa vaikutelman, että edelleen ajatellaan, että naisen paikka on olla kotona olla hoitamassa kotia ja lapsia. 

Tämän lisäksi VeLat saavat kuulla, että

— kyllä se mieli vielä muuttuu 

— kuka hoitaa sinua vanhuksena?

— menetät paljon, kun sinulla ei ole lapsia

— se on eri asia, kun se on oma! (Mitäköhän Hitlerin vanhemmat tähän sanoisivat?) 

Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä, että kaikki eivät yksinkertaisesti halua lapsia? Tai siinä, että kaikki eivät pidä lapsista? Miksi meidän velvollisuus olisi pitää lapsista? Mikä on se ikäraja, jonka jälkeen on ok olla pitämättä jostain?

Mitkä ovat omat syyni? Miksi en halua lapsia?  Totta kai pienenä/lapsena, kun meitä vielä muokattiin perinteisiin sukupuolirooleihin, kuvittelin, että jonakin päivänä minullakin on mies, kaksi lasta, farmariauto, koira ja omakotitalo. Toisaalta halusin myös olla vaaleakutrinen Ruotsin prinsessa ja omistaa Harrikan ja Magnum .358:n. 

Kun kasvoin nuoreksi ja aikuiseksi, lapsiajatus jäi taka-alalle eikä intresseihini kuulunut lapsiperhe-elämä. Kolmenkympin kriisin aikoihin, mieleni muuttui hetkeksi. Muutaman vuoden ajan leikittelin ajatuksella lapsesta ja kaipasin perhe-elämää. Tämä meni onneksi ohi ja tulin taas järkiini. Eläminen ilman aivopesua (tee lapsia, tee lapsia, tee lapsia), sai minut löytämään oman ”totuuteni” siitä mitä haluan elämässäni tapahtuvan. Ja se totuus on, että en halua lapsia. Mutta cool-täti minusta voisi tulla. 

En ole ikinä erityisemmin pitänyt lapsista, en esimerkiksi ymmärrä, miksi jotkut huumaantuvat lapsen tuoksusta. Ehkä se on sama asia kun itse tykkään haistella kissoja. Pidän eläimistä yleensä ottaen enemmän kuin ihmisistä. Lapset osaavat olla myös kauhean ilkeitä, itse kärsin koulukiusaamisesta esikoulusta 9.-luokkaan asti. En kuitenkaan halua lapsille pahaa, kuten en kenellekään muulle.

”Mutta olethan itsekin ollut lapsi!”, tähän vedotaan erittäin usein, kun erehtyy sanomaan, että ei kestä lasten kiukuttelua, itkemistä, riehumista ja mekastamista. Tai kun kehdataan toivoa lapsivapaita alueita kuten ravintoloita, hotelleja ja lentoja. Noh, ensinnäkin, en ole ikinä pyytänyt syntyä (kuten ei ole kukaan muukaan). Toiseksi, se että minun, vieraan ihmisen, hermoon juuri sinun lapsesi käy, ei sinänsä pitäisi vaikuttaa sinun elämään millään tavalla. En mainitse ääneen ärsytystäni, saatan näyttää tympääntyneeltä ja huokaista syvään, mutta yleensä laitan kuulokkeet korvilleni. Tosin jos joku lapsi heittelee käpyjä ikkunaani säikäyttääkseen kissojani, huudan kyllä. Lapsilla on kyllä tilaa ja paikkoja missä rellestää ja mekastaa, joten muutama lapsivapaa paikka, ei maailmaa kaada. 

Toisin kuin usein väärinymmärretään, en vihaa lapsia. Heidän olemassaolonsa ei vaikuta minun elämääni millään tavalla, paitsi silloin kun he ärsyttävät minua. Joistain lapsista ihan jopa pidän. Minulla ei vain ole mitään intressejä lapsia kohtaan, enkä jaksa esittää ihastelua vain sen takia, että ”niin kuuluisi tehdä”. Kaikki vauvat on samannäköisiö ja taaperoiden/pienten lasten äänitasot hyvin usein lähentelevät sietämättömiä volyymeja. Pidän hiljaisuudesta, etenkin työpäivien jälkeen, enkä myöskään jaksa kuunnella muidenkaan möykkäämistä tai ördäämistä. 

En halua siirtää omia geenejäni kenellekään eteenpäin. Sellaisia sukurasitteita löytyy luonteissa, sairauksissa ja käytösmalleissa, että ne saavat minun kohdaltani loppua tähän.  Minun tuurillani lapsi olisi kuitenkin myös narkkari, juoppo tai muuten vaan sekaisin. 

Haluan nauttia elämästäni ystävieni kanssa ja ihan joidenkin muutamien sukulaisten kanssa. Haluan matkustaa, haluan saavuttaa uran, jolla viihdyn ja jossa kehityksen esteenä ei ole lapset ja kotielämä. Haluan elää itseäni varten ja tehdä asioita, jotka tuottavat minulle mielihyvää, koska meillä tuskin muuta elämää tämän lisäksi on. Minun ”hoitoviettini” menee kissoilleni ja se riittää, ne kuitenkin kykenevät itsenäisyyteen. 

Itse koen, että lapset pilaisivat elämäni. Kakkavaipat, puklut, lastenvaunujen tyrkkiminen busseihin ja juniin, ikuinen väsymys, EI KIITOS. Kärsin jo valmiiksi kammottavasta unettomuudesta. Sen kun kutsutaan itsekkääksi, kun haluan rahani itselleni, kun haluan panostaa itseeni ja elämänlaatuni. Minulla (tai meillä) ei myöskään ole tarpeeksi verkostoa, jolle pennun voisi lykätä, että joskus saisi omaa aikaa. Valintani on sekä henkilökohtainen että ekologinen (maailman ylikansoittuminen ja resurssit). Maksamillani veroilla kuitenkin kustannetaan myös lasten elämää ja oikeuksia, joten väite siitä, että emme esim. olisi oikeutettuja eläkkeeseen on surkea. 

”Totuuteni” voi kuulostaa raadolliselta tai karmeammalta kuin mitä asia oikeasti on. Olen vain yksi nainen pienessä (mutta kasvavassa) vähemmistössä. Minun ajatuksilla ja mielipiteelläni ei ole tässä asiassa juurikaan väliä. Ihmiset lisääntyvät ja tulevat aina lisääntymään. Joten älkää kantako huolta ja raivoa meitä kohtaan, joita asia ei kiinnosta. Me voimme ihan hyvin näin. 

Basic face.

What a difference make up makes!


Meikin voima on ihmeellinen. Haluaisin työn, jonne voisin kunnolla aina meikata, mutta sairaalassa on oltava melko neutraali naamaltaan. Haluan kuitenkin näyttää melko elävältä, joten jotain naamalle on tehtävä. Alla perusarsenaali, jota käytän lähes päivittäin.


The power of make up is amazing. I wish I had a job where I could wear a full face, but when you work as a nurse, your face has to be quite neutral.  I do, however, want to look alive, so something has to be done with my face. Below is the Basic set I use most days.

Products:
- Mac Studio Fix Foundation (shade NC15)
- Mac Prep & Prime translucent setting powder
- NYX photo-loving primer
-Subversion lash primer and Perversion mascara (Urban Decay)
- Mascara resurrection (UD) and MAC false lashes mascara
- Anastasia Beverly Hills Brow powder duo in Ash Brown and brow primer
-Urban Decay 24/7 eye glide on eye pencil in Zero
- Urban Decay Afterglow in shade Score
- Aaaand brushes from Sigma and Morphe

Vaatii minulta todella paljon laittaa tällainen kuvakollaasi internettiin. Ensimmäisessä kuvassa olen täysin meikittä. Toisessa kuvassa olen laittanut meikkivoiteen. Kolmannessa kuvassa olen laittanut kulmat ja viimeisessä kuvassa olen laittanut ripset ja poskipunat.


It takes me a lot of guts to put a collage like this on the internet. In the first photo I have no make up on. On the second photo I have put my foundation on. On the third one, there are the brows and on the last one lashes and blush.

Viimeinen silaus on hiukset jonkin näköisiksi, hieman huulipunaa (Mac Saigon Summer) ja oikeanlainen asennepaita. Nurse Ratched forever! ;D

The finishing touches are fixing the hair and putting on a bit of lipstick (Mac Saigon Summer) and of course t-shirt full of attitude. Nurse Ratched forever!!!

Siinäpä se, perusarkinaama. Joskus laseilla, joskus piilareilla, tänään selvästi siis piilaripäivä ;).

So there you have it, my Basic face. Sometimes with glasses, sometimes with contact lenses. Obviously today with contacts ;) .

Love, Luna



Yöhoitsu/ The night nurse

Pidän työskentelystä öisin, se sopii luontaiselle rytmilleni paremmin. Oikeastaan minkäänlaista rytmiä ei ole, sillä kärsin jäätävästä unettomuudesta. Työpaikallani onneksi suurin osa öistä on rauhallisia, mutta aina on varauduttava siihen, että tilanne voi muuttua hetkessä toisenlaiseksi.

Ajattelin tässä kuvien kautta, näyttää mitä yövuoroon kuuluu, kun on hiljaista ja "helppoa". Salassapitovelvoisuuden vuoksi, en tietenkään voi ihan kaikkea näyttää!

I like working nights, it suits a person with my natural rhythm. Although there's really no kind of rhythm, since I'm a chronic insomniac. At my place of work, thankfully, most nights are quiet, but you always have to ready yourself for things taking a quick turn from quiet to hectic.

I thought I'd demonstrate a quiet nightshift through photos. Obviously for privacy reason, I cannot show everything! 

Hyvät kengät ovat tärkeimmät varusteet, oli vuoro mikä tahansa.
Nämä ovat jo vanhat Birkenstockit, joista alkaa liimat irrota :(

Good shoes are essential, regardless of what shift you're working.
My current shoes are Birkenstocks that have served me at least 5 years, they're starting to fall apart though. :(

Eväät ja energia, ehdottoman tärkeitä yövuorossa. Ja oma muki, johon kukaan muu ei saa koskea.

Snacks and energy, they're absolutely essential for the nightshift. And my own mug, no one can touch my mug.

Yön tärkeitä pikkutehtäviä: valkotaulun kirjoittaminen ja tiskikoneen tyhjennys.

The little significant tasks of the night shift, writing the whiteboard and emptying the dishwasher.

Lääkkeiden jakaminen kippoihin on tärkeä tehtävä kaikissa sairaaloissa ja vuoroissa. Ekologisesti metallikipot käytössä!

Dispensing medicine is an important job at any hospital and in any shift. Ecologically we use metal cups.

Kahvihuoneen seinillä muistutetaan tärkeistä asioista.

The coffee rooms walls remind us of important things.

Paikka saattaa näyttää pelottavalta pimeine luontoineen ja vanhoine rankennuksineen. Minusta tämä on kaunis paikka.
Kello 23.00 osaston valot sammuvat ja yörauha alkaa.

Some may consider this place spooky, the nature around it is dark and it's full of old buildings. I think it's beautiful.
At 11pm the lights of the ward shut down and the (hopefully) peaceful night begins. 

Love, Luna Lake

New Years resolutions

(in English below)

Vaikka uudestavuodesta on jo reippaasti aikaa, ja helmikuu alkaa olla jo puolivälissä, niin ajattelin silti kirjoittaa uuden vuoden lupauksistani, koska vuotta on kuitenkin yli 10kk jäljellä. En oikeastaan halua nimittää niitä uuden vuoden lupauksiksi vaan pikemmin uuden vuoden tavoitteiksi.

Aloitin vuoden alussa bullet journal-harrastuksen ja sen avulla toivon saavani elämääni enemmän järjestystä. Siihen olen myös listannut uuden vuoden tavoitteeni. En ole sitä tyyppiä, joka tekee lupauksia kuten "laihdutan, lopetan tupakoinnin, syön vähemmän jotain, liikun enemmän, jne...". Tämänkaltaiset lupaukset eivät yksinkertaisesti sovi minulle.

Sen sijaan pyrkimykseni on asettaa itselleni tavoitteita asioihin, jotka ovat unohtuneet matkan varrella tai joissa haluan kehittyä. Olen nimittänyt tämän vuoden "rohkeuden/uskalluksen vuodeksi". Tavoitteeni on toteuttaa asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, jotka minua kiinnostavat ja innoittavat, välittämättä siitä, että ne asiat eivät ole kaikkien mieleen ja välittämättä siitä, että vaikka saisin tilaa näiltä osa-alueilta, ei minun olemukseni kaikkia miellytä. Internetissä kun tuntuu niin helposti päätyvän toisten vihan ja pahan olon kohteeksi, vaikkei sinun elämälläsi olisi mitään vaikutusta heidän elämäänsä.

Tämän vuoden tavoitteeni ovat siis:
1. Aktivoitua bloggamisessa uudestaan
- saada mahdollisia yhteistyökumppanieta
- kasvattaa lukijakuntaa
- hyödyntää sosiaalista mediaa
- suunnitella ja valmistella postauksia etukäteen
2. Uskaltaa aloittaa vloggaaminen
- oppia editoimaan videoita
- löytää omat teemat vlogiin
- kestää kritiikki
3. Löytää kadonnut luovuus
- valokuvata enemmän
- löytää kadonnut kirjoitustaito ja ennen kaikkea uskaltaa kirjoittaa ja jättää ajatus, että kaikki kirjiottamani on tyhmää taakse
4. Uskaltaa leikata toksiset ihmiset elämästä minimiin ja ainakin viettää aikaa heidän kanssa paljon vähemmän.
5. Uskaltaa olla minä, sellaisena kuin olen.

Kysymys kuuluu:

I know we're way way way past the new year, and pretty much halfway through February, but hey there's still over 10 months of the year left, so I might as well write about my New Years resolutions. I actually prefer New Years goals rather than resolutions.

I began bullet journaling in the beginning of the year and I hope to gain more balance and organisation to my life with the help of it. I've listed my goals to my bullet journal. I'm not the kind of person whose resolutions go along the lines of: "I will lose weight, I will quit smoking, I eat less of something or I'll exercise more etc..." These just doesn't work for me.

Instead I've tried to set goals for things, I've forgotten in past years and things I want to make progress in. I've named this year:; "The year of courage". My goal is to accomplish things that are meaningful to me, that inspire and interest me even if others don't like them and even if I manage to find my place in some sections of places others don't think I should be visible in. On the internet it's easy to become a target of others hatred and low self-esteem, even though your life has no effect or nothing to do with theirs.

So my goals for this year are:

1. Reactivate blogging

- potentially get partners for collaboration

- gain more readers

- use social media outlets to help with the blog

- plan and prepare blogposts beforehand

2. Have the courage to start vlogging

- learn to edit videos

- find the themes for my vlog

- handle criticism 

3. Find my creativity again

- take more photos

- find the ability to write again and stop being so hard on myself when it comes to writing

4. Have the courage to cut toxic people out of my life, or at least cut the time spent with them.
5. Have the courage to be me, just as I am.

What are your goals?

Love, Luna

Kuka minä olen?

    

1. Henkilökohtaista
Olen siis reilu kolmekymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Kummallista, että ensi vuonna täytän jälleen kolmekymmentä. Ikuinen kolmekymppinen siis ;) .Asustan kotiani yhdessä mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä pian 12 vuotta, joista naimisissa suurimman osan. Meillä on myös kolme kissaa: Castro, Leopold ja Titos Momus. Castro ja Titos Momus (eli Tito) ovat maatiaiskissoja; Leopold on scottish straight. Olen vapaaehtoisesti lapseton, pidän paljon enemmän karvalapsista kuin ihmislapsista. Tämä ei tarkoita että vihaan kaikkia lapsia, mutta suurimmaksi osaksi lapset eivät kiinnosta minua lainkaan. Lähimmät ystäväni ovat minulle oikeastaan melkein enemmän perhettä kuin "oikea perheeni". Ystävät ovat perhe, jonka valitset. Vietän mielelläni vapaa-aikani lempi-ihmisteni kanssa, olivat he sitten sukua tai ei.

2. Ura
Työskentelen sairaanhoitajana  psykiatrian puolella. Kyseessä ei ole mikään kutsumusammatti tai hoivavietti. Sattumien kautta olen alalle päätynyt. Vaikka olen työssäni hyvä, haluan vaihtaa uraa, joten opiskelen taidetta ja kulttuuria Helsingin yliopistossa. Järki vaihtoehto, I know!!! Onneksi nykyisessä työssäni on kivat työkaverit, jotka auttavat jaksamaan ja viihtymään työpaikalla. Toivon mukaan saan siellä vielä olla niin kauan kuin tarvetta on!

3. Intohimot
Kuten ensimmäisessä postauksessa kirjoitin, rakastan euroviisuja! Seuraan eri maiden karsintoja ja koko alkuvuosi kuluu ihanassa euroviisuhuumassa! Tänään olisi sopivasti Ranskan karsinta, mutta ensi viikolla päästään jo tositoimiin ja fiilistelemään Melodifestivalenia, eli Ruotsin karsintoja. Suomen sietäisi ottaa mallia!
Rakastan kirjoja ja tarvitsisin lähestulkoon oman huoneen kirjoilleni. Nyt on mennyt liian kauan, etten ole oikein lukenut, mutta sillä saralla yritän parantaa tapani tänä vuonna. Myös "kalliit" laukut ovat intohimoni. Kalliit heittomerkeissä, koska esim. Vuittonin hinnat ovat itselle aivan liian korkeita. Luottomerkkejäni ovat Coach, Marc Jacobs ja Michael Kors. Kallein omistamani laukku on Fryelta, Muutama heidän laukkunsa on ikuisella toivelistallani. Intohimojani ovat myös meikit ja sudit. Yritän panostaa laadukkaaseen kosmetiikkaan ja luotan merkkituotteisiin lähes 100% ajasta. Kynsilakkojen kanssa en ole niin tarkka, koska kynteni ovat aina niin heikossa hapessa.

4. Ismini
Näistä mainitsin jo ensimmäisessä postauksessani, joten ismini ovat siis feminismi ja ateismi. Katsokaa Googlesta ;D .

5. Haaveita ja unelmointia
Lottovoitto olisi kiva! (#klassikko)
Sen lisäksi haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ehkä pitkäikäisin haaveni, joka minulla on ollut jo lapsesta asti. Haluaisin myös matkustaa lisää ja enemmän, nähdä koko maailman (ainakin melkein). Haluan elää onnellisena elämäni loppuun asti. Eläkepäiviä viettäisin mielelläni viiniä lipittäen ja kodittomille eläimille kodin tarjoten jossain Välimerellä! <3 br="">
Siinä hiukan lisää minusta, herääkö teille mietteitä? :)


Love, Luna

Kuka minä olen, mitä minä olen?

20 asiaa minusta:

1. Olen 30+ nainen, mutta toki pidän itseäni 25-vuotiaana. Olen naimisissa, minulla on 3 kissaa ja olen vapaaehtoisesti lapseton. 
2. Olen sekä yliopisto-opiskelija (alanvaihto käynnissä) että psykiatrinen sairaanhoitaja. 
3. Rakastan meikkejä, ja hamstraan niitä (miehen mielestä) hiukan liikaa. 
4. Rakastan laukkuja ja hamstraan niitä (miehen mielestä) ihan liikaa. 
5. Olen ateisti ja monen mielestä kuulun ”miltanttiin tai uuden ateismin” edustajiin. Koska ilmeisesti se, että kyseenalaistaa uskonnot ja sanoo se ääneen, on militanttia.
6. Poliittisesti minua pidetään toisenmielisten ihmisten katsantokannalta suvakkina ja elän punavihreässä kuplassa. 
7. Rakastan euroviisuja ❤️.
8. Ainoa urheilu mikä kiinnostaa ja mitä seuraan on EM- ja MM-jalkapallo.
9. Olen pluskokoinen ja ärsyttää suunnattomasti etten löydä normikaupoista halpaa ja kivaa päälle pantavaa.
10. Olen asunut ulkomailla muutamaan otteeseen ja tunnen ikuisesti kaipuuta muuttaa uudestaan ja uudestaan muualle.
11. Vihaan talvea. Minua ei haittaa vaikka vettä sataa, on pimeää ja ankeaa. Plussakelit ja vesisateet voittavat pakkasen ja lumen aina. Paitsi jouluna. Ja Lapissa. 
12. Olen feministi ja kannan nimitystä ylpeydellä. Ei, se ei tarkoita että vihaan miehiä ja haluan että naisilla olisivat paremmin kuin heillä. Kannatan tasa-arvoa ja tasavertaisia mahdollisuuksia kaikille sukupuolille.
13. Olen somen massakuluttaja ja lähes naimisissa puhelimeni kanssa. 
14. Olen himoshoppaaja, se on ongelma. Ihan oikeasti. Se on ongelma. 
15. Olen krooninen uniongelmainen. Kärsin ikuisesta univelasta. Joskus oireilen niin voimakkaasti, että se häiritsee arkielämää. 
16. Rakastan kirjoja. Lukeminen kannattaa aina. 
17. Vihaan yhdyssanavirheitä. Ei sillä, etten itse niihin ja muihin virheisiin sortuisi, mutta silti ne saavat minut raivon valtaan. Kuten myös pisteen puuttuminen päivämäärän perästä.
18. Fiksoidun usein johonkin tiettyyn asiaan, tällä hetkellä se asia on BuJo.
19. Jos minulta kysyttäisiin pelastaisinko kissani vai naapurin lapsen tulipalosta, pelastaisin kissani. Vaihtoehtoisesti kuolisin heidän kanssaan. #sorrynotsorry
20. Olen Apple-ihminen, iMac puuttuu, se on toivelistalla tälle vuodelle.