Sunday 28 January 2018

Kuka minä olen?

    
1. Henkilökohtaista
Olen siis reilu kolmekymppinen nainen pääkaupunkiseudulta. Kummallista, että ensi vuonna täytän jälleen kolmekymmentä. Ikuinen kolmekymppinen siis ;) .Asustan kotiani yhdessä mieheni kanssa. Olemme olleet yhdessä pian 12 vuotta, joista naimisissa suurimman osan. Meillä on myös kolme kissaa: Castro, Leopold ja Titos Momus. Castro ja Titos Momus (eli Tito) ovat maatiaiskissoja; Leopold on scottish straight. Olen vapaaehtoisesti lapseton, pidän paljon enemmän karvalapsista kuin ihmislapsista. Tämä ei tarkoita että vihaan kaikkia lapsia, mutta suurimmaksi osaksi lapset eivät kiinnosta minua lainkaan. Lähimmät ystäväni ovat minulle oikeastaan melkein enemmän perhettä kuin "oikea perheeni". Ystävät ovat perhe, jonka valitset. Vietän mielelläni vapaa-aikani lempi-ihmisteni kanssa, olivat he sitten sukua tai ei.

2. Ura
Työskentelen sairaanhoitajana  psykiatrian puolella. Kyseessä ei ole mikään kutsumusammatti tai hoivavietti. Sattumien kautta olen alalle päätynyt. Vaikka olen työssäni hyvä, haluan vaihtaa uraa, joten opiskelen taidetta ja kulttuuria Helsingin yliopistossa. Järki vaihtoehto, I know!!! Onneksi nykyisessä työssäni on kivat työkaverit, jotka auttavat jaksamaan ja viihtymään työpaikalla. Toivon mukaan saan siellä vielä olla niin kauan kuin tarvetta on!

3. Intohimot
Kuten ensimmäisessä postauksessa kirjoitin, rakastan euroviisuja! Seuraan eri maiden karsintoja ja koko alkuvuosi kuluu ihanassa euroviisuhuumassa! Tänään olisi sopivasti Ranskan karsinta, mutta ensi viikolla päästään jo tositoimiin ja fiilistelemään Melodifestivalenia, eli Ruotsin karsintoja. Suomen sietäisi ottaa mallia!
Rakastan kirjoja ja tarvitsisin lähestulkoon oman huoneen kirjoilleni. Nyt on mennyt liian kauan, etten ole oikein lukenut, mutta sillä saralla yritän parantaa tapani tänä vuonna. Myös "kalliit" laukut ovat intohimoni. Kalliit heittomerkeissä, koska esim. Vuittonin hinnat ovat itselle aivan liian korkeita. Luottomerkkejäni ovat Coach, Marc Jacobs ja Michael Kors. Kallein omistamani laukku on Fryelta, Muutama heidän laukkunsa on ikuisella toivelistallani. Intohimojani ovat myös meikit ja sudit. Yritän panostaa laadukkaaseen kosmetiikkaan ja luotan merkkituotteisiin lähes 100% ajasta. Kynsilakkojen kanssa en ole niin tarkka, koska kynteni ovat aina niin heikossa hapessa.

4. Ismini
Näistä mainitsin jo ensimmäisessä postauksessani, joten ismini ovat siis feminismi ja ateismi. Katsokaa Googlesta ;D .

5. Haaveita ja unelmointia
Lottovoitto olisi kiva! (#klassikko)
Sen lisäksi haaveilen kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ehkä pitkäikäisin haaveni, joka minulla on ollut jo lapsesta asti. Haluaisin myös matkustaa lisää ja enemmän, nähdä koko maailman (ainakin melkein). Haluan elää onnellisena elämäni loppuun asti. Eläkepäiviä viettäisin mielelläni viiniä lipittäen ja kodittomille eläimille kodin tarjoten jossain Välimerellä! <3 br="">
Siinä hiukan lisää minusta, herääkö teille mietteitä? :)


Love, Luna

No comments:

Post a Comment